Giggely wiggely.

 Hey....I know I'm drunk and been smocking a lot of cigarettes. But I just wanted to call you because it seems that I've lost my heart somewhere. Have you seen it around there lately?


Tättärää, kauheella vaivalla konelleelle, eikä sitte jaksakkaa kirjottaa mitään. (fuuuuuu..) Nojaa, pistetää tähä nyt jotai kivsua kawaiishaibaa.

Okei, viikonloppu faijal oli taas sitä ja tätä. En oo päässy suihkuun ja toi yks kiero pskahousu vinkuu ***** koko ajan jotain, ku lapsiraukka ei saakkaan kaikkee mitä haluisi. Nii, siis mulla on 6v. (puol)pikkuveli, joka puhuu ja käyttäytyy ku 4v. Siis näin esimerkkinä, sil on tapana esittää "surkeeta" et saisi huomiota. Eilinen illallinen meni plörinäks, ku tää yks haluu lukee aapista syödessään. Ja miten siinä kävi? Lapsi istuu pöydän ääressä, aapinen sylissä ku äiti syöttää ens vuonna ekalle luokalle menevää poikaa. Ainiin, ja oikeen itku pääsi kun en tahtonu olla samassa huoneessa sen lapsenkuvatuksen kanssa. Right. Joo, mä kuullostan varmaan tosi julmalta paskiaiselta, mut ku näkee, et vanhemmat pilaa ihan mahti muksun (okeijoo repesinkö edes...mahtimuksu, mitäs vittua) tulevaisuuden ja ihan mun silmieni edessä. Se on niin. Väärin? Joka asia on nii vitunmoista kädenvääntöä ja hampaidenkiristystä, et ei mitään rajaa. Nojoo, tos joku kuukausi sitte mul tuli mitta täytee ja rupesin sitten faijalle (pikkubroidin itkiessä vieressä) huutamaan, kui oon vittuuntunu tähä paskaan. Toivon tosissani, etten ois tehny sitä, mut sain ees jotai sanottua suoraan isälle.


Yhy, toi yks yrittää koko aja urkkii, mitä teen tääl koneella. JOOKATONPORNOO, TUUPPAS TSIIKALIEE. Ei hemmetti. No, pitää kai lopettaa tähän, anteeksi blogin lyhyys, syyttäkää puoläitiä.


ps. Se mun lupaama loppublogaus mun taustoista tulee sit ens kerralla. Siihen asti.....

That's how I see you. That's how everybody sees you.

Some painful shit from my past.

Pöö.

Tuli nyt sitten hyvä mahdollisuus tulla avautumaan tästä mun hulppeasta elämäntarinasta (koska olen-kipeä-päivän ansiosta), joka varmaan harvoja kiinnostaa, mutta vuodatan sen tänne kuitenkin.

Eli synnyin Helsingin naistenklinikalla 6.5.1997 (kai) noin 15.15. Kyseisestä vuodesta ei paljon ole muistikuvaa, muuta kuin että kesä oli aika helvetin kuuma. Puolivuotiaana muutin isin ja äitin kanssa rajan taakse, oisko ollu töiden perässä. Kolme tosi kivsua vuotta vietettiin ja kova ikävä on vieläkin takaisin.

Sieltä Suomeen tultaessa olen kuulemma puhunut täydellistä venäjää. Joo, olinhan mä suomalais-venäläisessä tarhassa Suomen puolella kuusivuotiaaksi(miten toi nyt sitten kirjotetaankaan), mutta kiitos Suomen sosiaalitanttojen, mut pistettiin suomalaiseen esikouluun. Thanks very much bitches. Nooh, vois melkeen sanoa, että "siitä se alamäki alkoi". Mutsi ja faija oli eronneet, raha oli tiukassa, pakka oli ihan sekasin. Siinä sitten mutsi teki hätäisen päätöksen ja me muutettiin. Järvenpäähän.

Ensimmäiset puol vuotta asuttiin mummolassa, joka sijaitsee Kyrölässä. Siellä mua syötettiin sitten kuin pientä sikaa, ja sen kyllä näki vaa'assakin. Ensimmäistä luokkaa oli käyty 3 tai 4 kuukautta ja painoa lapsella oli 38,5 kg. Sen jälkeen ei kauaa mennytkään, kun äidin päähänpistosta muutettiin tämän nykyisen miesystävän luokse, Saunakallioon, jossa myöskin mun rakas äitini vietti lapsuutensa. Voin rehellisesti sanoa, että ne kaks vuotta oli mun elämäni paskinta aikaa.

 Myöhästyin tahallani ensimmäisenä koulupäivänä, koska mua pelotti niin saatanasti. Mutsilla oli ollut aikaisemminkin ongelmia alkoholin kanssa, mutta saunakallio oli piste ii:n päällä. Joka päivä mä sain kuulla koulussa kuittailuja mun painosta, nimestä, mutsista. Kaikesta mahollisesta mitä niille päähän pälkähti. Mä tulin iltapäväkerhoon aina mustelmilla, huuli auki, miten vaan. Välillä must tuntu, ettei mikään riittäny niille. Opettajan mielestä mä itse aiheutin kaiken tämän. Että mä olin itse ärsyttänyt tahallani niitä kiusaajiani ja näköjään ansainnut kaiken sen. Onneks mul oli edes yks paikka, mihin mennä turvaan. Iltapäiväkerhon ohjaaja "Virve" oli kiltein ihminen, jonka mä olin siihenastisessa elämässäni tavannut. Se osaltaan autto mua kestämään sen kaiken.

Toisen ja kolmannen luokan välisenä kesälomana joku päätti, että mä muutan isälle, ja äiti lähtee Ridasjärvelle vieroitukseen. Se tuntu jotenkin epäreilulta, että "miksi minä ja mun äiti ei saada olla yhdessä? en mä ole mitään pahaa tehnyt." Muistan vieläkin sen hetken kun halasin äitiä, ennen kuin se lähti. Itkettää muistellakkin sitä. Kesäloman aikana pääsin kahdeksi viikoksi käymään siellä (voi sitä onnea :D). Asuin sitten kolmannen luokan isän luona, jossa piti kestää venäläistä äitipuolta ja puolivuotiasta pikkuveljeä. Elämä oli kyllä mukavaa joo, mutta jossain pinnan alla tiesin koko ajan, ettei kaikki ollu hyvin.

Tähän väliin pistän hengähdystauon. Rupeen kyyläämään tota Rachel Rayn ruokaohjelmaa, jos vaikka toi ruokahalu palais ja sais syötyä jotain :D
Kirjotan loput sitten seuraavassa erässä.

Siihen asti....

The beginning

Noniin. Tästä alkaa uusi blogi, hups vaan :D

Niinsiis, en nyt ajatellut ihmeempiä kirjotella tähän ensimmäiseen julkasuun, ennekun saan tän blogin ulkoasun ja yms. kuntoon. Saa nähdä, jaksanko edes kirjottaa erityisen syvällisesti (tai pitkään). Sen voin ainaki luvata tulevista kirjoituksista, että omia kuvia tulee aika harvakseltaan, toukokuussa saatan uuden kameran myötä sitten harkita niidenkin lisäämistä.

Eikai tässä mitään, seuraavaassa kirjoituksessa tulee varmaan sitten vähän tietoja mun taustoista ynnä muusta turhasta.

Sitä odotellessa......

Tui :3