Angstista iltaa teillekki :)
Taas kauhee kiire, stressi ja itseinho päällä. Onnistuin sit suututtaa kaikki ympärilläki olevat mun kauniilla vitutuksella. Kaikki lähti aamusta (WOU). tosi huonosti nukutun yön jälkeen mua heräteltiin aamulla (ei siinä mitään väärää oo että herätellään mut ajoitus = täydellinen) ja olin kärttysä, mua sattu joka paikkaan ja muutenki sellanen fiilis et koht alkaa verilöyly jos en saa olla rauhas.
Sit lähettiin kaupalle, nii kivut vaan pahenee. Siin tuli sit taas viivytyksiä. Mun valmiiks jo kireetä pinnaa venytettiin vaan entisestään. Mut mikään ei vedä vertoja sille ku oltiin sit viettämässä iltapäivää ja poikaystävä sattuu just avaamaan sellasen linkin, joka ei itsessään ollu mikään paha, mut ku lisätään siihen päivän tapahtumat, valmiiks jo vahva vitutus kropasta, naamasta ja mielestä nii BOOM.
Mä tunnen harvoin vihaa. Tai niin mä luulen ainakin. Viha on ollu sellanen tunne mitä oon joutunu tukahduttamaan koko pienen elämäni. Oikeastaan mut on kai opetettu tukahduttamaan se. Tietenkin vuosien aikana on tullu hetkiä, jolloin oon riisunut mun suojamuurin ja haistattanu vitut kaikille. Oikeet tunteet mä oon kuitenkin suurimmaks osaksi piilottanut. Mut muiden sijasta mä oon jostain syystä oppinu vihaamaan itseäni. (täl hetkel mua kuitenkin vihaa varmaan yks silmäpari lisää, koska tää teksti) Vihaan sitä tapaa millä ajattelen, mitä tunnen, miltä näytän. VIHAAN KAIKKEA, OKEI? AAAAA
Ehk joskus tulevaisuudessa mä opin kertomaan elämästäni selkeästi.
