Mitä mulle oikeesti kuuluu?

Moikkelis koikkelis ja heissulivei. Siitä on taas ikuisuus kun viimeksi jaksoin vaivautua jotain tänne blogin puolelle räpeltämään. Mitä mulle sit oikeesti kuuluu?

Kovasti ilmassa on nyt tää perinteinen kesäksi kuntoon-rulianssi, eli salilla ollaan rampattu melkeen joka viikko. Lukuunottamatta paria hyvää iltaa ystävien kanssa ja perjantai-illan nutellarohmuamista, oon pysyny yllättävän hyvin ruodissa. Elin jopa kaks viikkoo vegaanina, eikä ollu edes vaikeeta. Parit ilmaset valonäyttelytkin käytiin tsekkaamassa. Ihan siistit. Tosi romanttiset. Nyt varmaan ymmärrätte miks en ole kauheesti postaillut mitään .. Mun elämä on ollu harmillisen tylsää viimeaikoina.

Toi ensimmäinen kuva vasemmassa yläkulmassa on viime kesältä. Huhhuh niin on naiivi ja tietämätön 16 kesänen tytöntyllerö. Niin ja hoikkakin vielä ! Huoh. Jos en muuta Skotlannista ole mukaani saanut niin ylimääräisen, ihonalaisen uimarenkaan. Okei mahdollisesti olen kasvanut muuhunkin kuin vaakasuuntaan. Kun tossa vähän aikaa sitten kattelin kuvia ekoilta kuukausilta täällä niin olin aidosti järkyttynyt.

Mä tulin tänne mielessäni unelmat unohtumattomista kokemuksta, lukuisista uusista ystävistä, järjettömästä kasasta primarkin laatuvaatteita, mielettömästä tsemppauksesta niin opiskelun kuin ulkonäön suhteen ja tärkeimpänä kaikista, henkisestä kasvusta. Otetaan nyt huomioon se fakta, että tämä kuusitoistakesäinen, kaikesta huolimatta edelleen hävyttömän naiivi tytöntytyllerö joka lähti Skotlantiin lähes 7 kuukautta sitten oli niin täysin clueless siitä mitä nää kaikki lukuisat unelmat oikeasti piti sisällään. Nyt mä ehkä mahdollisesti luulen nyt mitä tää kaikki oikeasti tarkottaa, tosin vielä on 3 kuukautta jäljellä vaihtovuotta ja about 60 vuotta elämää, voihan se olla etten mä koskaan saa sitä selville.

Siitä päästään seuraavaan aiheeseen. Oon ikävöiny Suomea nyt enemmän kuin koskaan. Suomen kesä ja kevät. Uunimakkara ja torilta ostetut silakat. Pikkuveljen nauru ja frendien loistavan kesäillan ideat. Enää rapiat 100 päivää, että ne kaikki on taas osa mun arkea, niinkun mä en ois koskaan pois ollutkaan. 

Mut sitä odotellessa, mä aijon nauttia näistä viimesistä päivistä täysillä.

xoxo, Katja från Scotland