Pitäis lukee kokeeseen, mut ajatukset ei tunnu pysyvä kasassa ja kirjoitushimo iski nii päätin tulla tänne kertomaan vähän mun kuulumisia. Mulle kuuluu pitkästä aikaa (hirveestä stressistä huolimatta) hyvää. Koulu on nyt alkuvuodesta menny iha penkin alle, mutta jostai syystä se ei oo lähellekkään suurin mun huolenaiheista. Enemmän mua huolettaa se miten mä tuun toimeen niiden ihmisten kans. Oon nyt jo ihan kiehstamispisteessä, enkä tykkää täst tunteesta. Yritän tosissani olla kaikille mukava, mut silti saan osakseni vaan kettuilua ja tiuskimista. Johtuuko se sitten mun luonteesta vai ulkonäöstä vai siitä et mulla oli tapana joskus kauan sitten olla tosi ylimielinen ja ennakkoluuloinen ihmisiä kohtaan. En tosiaan tiedä. Kaikki neuvoo mua vaan antamaan samalla mitalla takas, mut sit mulle ei ees kettuilla takas vaan aika varmasti ruvetaan pitäämään mykkäkoulua ja luomaan vaan pitkiä katseita mun suuntaan. Kyl mä kestän reilu 5 kk tätä mut ois ihan jees tietää et mistä tää käytös johtuu, kun en oo omasta mielestä tehny mitään ansaitakseni sitä.
Vaihtoon lähteminen kauhistuttaa ja stressaa, mut toisaalta oon niin innoissani ettei rajaa. Hirvee papereiden täyttely viime tingassa ja uutta passiakin mennään hakeen tänään. Koulusta pitäis hoitaa jotai todistuksia ja mitälie rokotustietoja kävin eilenki hakemas. Osaltaa tykkään et on vihdoin sellanen ajanjakso mun elämäs jolloin saan konkreettisesti JOTAIN aikaan. Pelkäsin vuodenvaihteessa et mul alkais pahat ahdistuskohtaukset taas ja että joudun ilmottamaan, etten pystykkään lähtee. Onneks tää kuukaus on menny tähän mennessä hyvin vähäisillä oireilla, ainoa ahdistus mikä oli johtui puhtaasti ikävästä poikaystävää kohtaan. Ville siis asuu Vammalassa ja mä Helsingissä, joten nähään vaan viikonloppusin. Mut tähän tulee kahen viikon päästä muutos, kun Villellä alkaa 2kk pituinen työharjottelu Keravalla ja luonnollisesti se tulee meille asumaan sen ajaksi. Rahatilannekki on mitä on, kun kaikki rahat menee tätä helsinki-vammala väliä ravatessa (matkat maksaa per viikonloppu se reilu 40 €). sit ku on ylimääräistä rahaa, vois suunnitella jonkun kivan yllärin sille (shh, älkää kertoko sille)
Mut kaikest täst huolimatta oon onnellisempi ku koskaa. Varmaa pääasiassa poikaystävän ilmestyttyä mun elämään. Muutenki tuntuu et vihdoin kaikki loksahtaa kohdalleen. Mun rikkinäinen ja outo elämä pikkuhiljaa normalisoituu. Mä pikkuhiljaa tiedän kuka mä oon ja haluan olla. Mä haluan pitkästä aikaa todella elää. Mulla on realistisia tavoitteita, jotka oikeesti haluan saavuttaa. Ja mä myös saavutan ne. Pääsen menneisyydestäni eroon, vihdoin.
Ehkä mä vihdoin olen vapaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti